CIA
Gabriellen pomot CIA:ssa kuulevat Gabriellen ja Samanthan kihlauksesta ja päättävät puuttua asiaan. Gabriellenhan kuului lähinnä soluttautua mafiaan myyränä. Tästähän Janet riemastuu, josta seuraa se, että Gabriellen täytyy valita puolensa uudestaan - CIA pitäisi hengissä muutamalla helpolla valheella, mutta Winchesterit olisivat hänelle parempi ratkaisu mikäli Janet saataisiin vakuutettua siitä, että hänestä on hyötyä...
Deanan ja Castielin häät
Mafian ja Castielin ensimmäinen suuri kohtaaminen. Ei suju hyvin, kuten voit arvella, Castielin ollessa siviili.
Deanan suunnitelma
Castiel haluaa lapsia, ja Deana haluaa niitä hänelle antaa - heti kunhan Janet ja Matt lakkaavat hengittämästä niskaan (vaikka sen takia esikoista suunnitellaankin). Deana on suunnitellut häiden jälkeen pakoa jonnekin päin Eurooppaa, maahan, jossa aviopari saisi elää ja kasvattaa lapsensa rauhassa. Deana ei ole uskaltanut kertoa suunnitelmastaan kenellekään, sillä pelkää ratkaisua Castielin ja Samanthan välillä.
Castielin "peli"
Castiel on tylsyyksissään keksinyt kätevän pelin, jolla hän välttää ei-toivotut tarinat ammuskeluista. Aina, kun Deana vaikuttaa vaikealta, hän kysyy yksinkertaisen kysymyksen; "Mafia va seksi?". Mikäli vastaus on mafia, liittyy asia jotenkin mafian toimintaan ja se yleensä sivuutetaan. Mikäli vastaus on seksi, pari päätyy yleensä sänkyyn niin nopeasti, ettei vaatteiden katoamista ehdi edes huomata.
Helvetin mafia
Lucy Pellegrinon johtama kilpaileva mafia, joka on ottanut asiakseen Winchestereiden eliminoinnin. Suunnitelmaan liittyy kiinteästi Marco Masters, mies, joka on palkattu vainoamaan Castielia. Myöhemmin Deana joutuu ottamaan Castielille tarkoitetun luodin Marcon aseesta ja hänet joudutaan panemaan lääkekoomaan. Castiel tukeutuu raskaushormonien ja ahdistuksen takia enimmäkseen Samanthan, Gabriellen ja Charlien apuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti